PROSESSITEKNILLINEN KERHO – PrTK

Intian excursio 2011


PrTK järjestää perinteikkään ulkomaan excursion jälleen tammikuussa 2011. Ensimmäinen PrTK:n ulkomaan excursio järjestettiin vuonna 1977, josta alkaen yhdistyksen jäsenet ovat päässeet nauttimaan ulkomaille suunnatuista opintomatkoista lukuisia kertoja. Nykyään PrTK järjestää ulkomaan excursioita joka toinen vuosi. Tämän kertainen matka suuntautuu Intiaan, tarkemmin Mumbaihin, Puneen ja Goalle. Tämän yli kaksiviikkoisen opintomatkan tarkoituksena on saada uusia kontakteja ja tulevaisuuden yhteistyökumppaneita sekä tutustua kohdemaiden kemianteollisuuteen, ihmisiin ja kulttuuriin. Excursion aikana käymme tutustumassa kemian alan yrityksiin ja yliopistoihin. Lisäksi tutustumme paikallisiin kemian alan osaajiin.

Excursiolle lähtee noin 25 henkilöä, mukaan lukien prof. Markku Hurme Kemian laitetekniikan ja tehdassuunnittelun tutkimusryhmästä, Aalto-yliopiston Teknillisestä korkeakoulusta. Muista mukaan lähtijöistä osa on valmistunut kemian tekniikan diplomi-insinööriksi loppujen ollessa kemiantekniikan kandidaatteja ja opiskelujen loppuvaiheessa olevia kemian tekniikan opiskelijoita.

Tämän excursion rahoittamiseksi PrTK julkaisee 22. Prosessitekniikka-lehden. Vuodesta 1977 ilmestynyt Prosessitekniikka on aina sisältänyt ajankohtaisia ja asiapitoisia artikkeleita prosessitekniikasta ja sen kehityksestä. Lisäksi lehti on sisältänyt excursiokertomuksia kerhon ulkomaan excursioilta. Edellisen, vuonna 2009 ilmestyneen Prosessitekniikan voit lukea täällä.

Sujuvaa yhteistyötä toivottaen
Excursion järjestelytoimikunta



© PrTK 2010